Muistan vieläkin kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen, kun ensimmäisen kerran näin kalasääsken syöksyvän veteen ja nappaavan komean hauen silmieni edessä.
Olimme uistelemassa serkkuni kanssa haukia syrjäisellä erämaajärvellä lähes puoli vuosisataa sitten. Sääksi oli silloin niillä seuduilla harvinainen petolintu, sillä ”kalarosvon” ilmestymistä liian lähelle ihmistä ei aina katsottu hyvällä. Kokemus jätti alun toisella kymmenellä olleeseen pojankossiin lähtemättömän jäljen. Päätin tuolloin, että jonain päivänä nappaan vielä hienon valokuvan tällaisesta tilanteesta.
Vuosikymmenet kuluivat. Luontovalokuvaus oli koukuttanut minut täysin kalastuksen, metsästyksen ja muun luonnossa liikkumisen lisäksi. Kotkat, metsot ja teeret sekä suurpedot tallentuivat dioille ja myöhemmin muistikorteille, mutta kalasääskien saalistus ei. Jälkikäteen ajatellen sattumanvaraiset sääksien kyttäystuokiot kaislikoiden reunassa olivat tuhoon tuomittuja. Saalistuskuvat vaikuttivat olevan sula mahdottomuus.
Aika kului ilman ainuttakaan sääksikuvaa, kunnes kymmenisen vuotta sitten palaset loksahtivat yhtäkkiä kohdalleen. Olin Skotlannissa kuvausreissulla, kun yllättäen tarjoutui mahdollisuus viettää muutama aamuvarhainen tunti sääksikojussa ylämaiden sydämessä. Muutamassa hetkessä olin täysin myyty. Sääksiä tuli pienelle lammelle saalistamaan kuin tyhjästä. Iskuja oli parissa tunnissa liki kymmenen, ja onnistuneita kuviakin jäi muistoksi tuosta ainutlaatuisesta hetkestä.
Kotiin palattuani aloin hetimmiten miettiä, voisiko tällainen kuvauspaikka toimia myös kotiseudullani Pohjois- Savossa. Lukuisten eri vaihtoehtojen poissulkemisen jälkeen jäljelle jäi Tervo ja Huuhtajankoski, jossa oli pitkät perinteet kalankasvatuksessa. Sijainti lähes keskellä Suomea oli myös erinomainen asia. Kaiken lisäksi sääksikanta olisi Nilakan alueella rengastajien mukaan riittävän hyvä tähän tarkoitukseen. Suureksi ilokseni silloiset Luken kalanviljelylaitoksen esimiehet eivät tyrmänneet ajatuksiani, vaan antoivat mahdollisuuden yrittää kuvaamista.
Ensimmäiset kokeilut laitoksen alueella olivat lupaavia. Varsinainen keidas perustettiin seuraavana vuonna reilusti erilleen varsinaisista kalakasvatusaltaista. Sääkset löysivät uudet kala-apajat muutamassa viikossa ja alkoivat saalistaa keitaalla. Valokuvat kalastavista sääksistä luonnonmukaisessa ympäristössä olivat tosiasia.
Seuraavana vuonna kokeilua jatkettiin edelliskesän oppeja hyödyntäen ja iskujen määrä lisääntyi vähitellen. Samalla iskut varsinaisella laitosalueella vähenivät. Kaikki näytti hyvältä. Oli aika ottaa ratkaiseva askel yrityksen perustamista varten. Tervon sääksikeidas perustettiin ja lisää kojuja rakennettiin. Nettisivut tilattiin markkinointia ja tiedottamista varten.
Sitten putosi pommi. Luken kalanviljelylaitos Huuhtajalla jouduttiin sulkemaan kokonaan IHN-viruksen vuoksi ja koko alue asetettiin karanteeniin. Samalla myös sulkeutui pääsy keitaalle ja koko toiminta oli pakko lopettaa. En halunnut kuitenkaan haudata ideaa, koska uskoin siihen silloin ja uskon siihen edelleenkin. Hiljaiselon aika venyi venymistään sillä kalanviljelylaitoksen uudet omistusjärjestelyt vievät muutaman vuoden.
Viimein koitti uusi tilaisuus reilu vuosi sitten. Uusi ja entistä ehompi keidas perustettiin lähelle entistä maansiirtoalan ammattilaisen avulla. Kalasto saatiin laitokselta ja osittain suoraan luonnosta. Mikä parasta, sääkset oppivat muutamassa viikossa saalistamaan varta vasten niille tehdyllä lammikolla. Keitaan reunoille tuoduista kuvauskojuista ne eivät välittäneet mitään. Iskuja oli parhaimmillaan elokuussa vuorokauden aikana 10-15. Odotettavissa onkin, että uusien sääksiyksilöiden löydettyä keitaan, iskujen määrä vain lisääntyy.
Vuosikymmenten odotuksen jälkeen kuvia veteen syöksyvistä sääksistä on alkanut tulla tasaiseen tahtiin. Mikä parasta, nyt tämä elämys on kaikkien muidenkin ulottuvilla.
Tervetuloa Tervon sääksikeitaalle ihailemaan ja haltioitumaan!