Tervon sääksikeitaan piilokojut on sijoitettu lammikon ympärille sekä valokuvaajien että sääksien tarpeet huomioiden. Ne sulautuvat neutraalin tummanharmaina hyvin ympäristöön. Sääkset pääsevät iskemään ja poistumaan esteettömästi niiden välistä tarjoten samalla hienoja mahdollisuuksia näyttävien kuvien saamiseksi.
Kojuissa on mukavat, korkeudeltaan säädettävät istuintuolit sekä suuret peililasiset tai heijastussuojatut ikkunat, joten sääkset eivät pääse yllättäen iskemään. Lisäksi ne eivät näe lasin läpi kuvaajan liikkeitä kojun sisällä.
Kevytrakenteiset kojut on myös suunniteltu sisätiloiltaan sääksien kuvaamista ja tarkkailua ajatellen. Niissä on seisomakorkeus ja kuvausaukot ovat juuri oikealla korkeudella. Kahdessa kojussa (Aquila ja Pandion) on myös yksi matalan kuvauskulman aukko aivan maanpinnan tasalla akrobaatin taitoja omaaville kuvaajille.
Kojuissa on yksi kuvausaukko kuvaajaa kohti. Mikäli kojun kaikki kuvauspaikat eivät ole käytössä, voi asiakas käyttää useampaa kuvauspaikkaa samanaikaisesti.
Kuvauskalusto kiinnitetään kuvaajien omiin kuula- tai nestepäihin, jotka puolestaan kierretään kiinni leveällä tasolla olevaan painavaan metallilevyyn. Näin kameraa objektiiveineen voi liikuttaa ja hienosäätää vapaasti sivu- ja syvyyssuunnassa. Jalustaa ei piilokojuissa voi käyttää.
Säilytystilat ovat kojuissa rajalliset, joten kuvaajien toivotaan ottavan mukaan vain välttämättömimmät varusteet. Sopivin objektiivi on polttoväliltään 300-400 mm. Tätä pidemmät linssit voivat joissakin tilanteissa olla sopivia lähikuviin, mutta ilman superteleobjektiiviakin pärjää keitaalla mainiosti.
Aquila on Sääksikeitaan suosituimpia kojuja. Ensikertalaisen on hyvä aloittaa tutustuminen keitaan mahdollisuuksiin tästä kojusta, koska siitä näkee hyvin, mitä ympärillä tapahtuu. Usein sääkset syöksyvät suoraan kohti ja nousevat siivilleen kojuun päin. Kojussa on hyvät tilat kahdelle, mutta kolmekin mahtuu siinä kuvaamaan. Lisäksi kojussa on yksi matalan kuvakulman aukko. Kuvaussuunta on länteen, mikä usein tarkoittaa hienoa vastavaloa iltaisin. Sopiva polttoväli objektiiville on 300 mm, mutta lähikuviin voi käyttää tietysti pidempiäkin linssejä. Aquila on varattavissa erikseen joko aamupäivän tai illan ajaksi sekä tarvittaessa koko päiväksi. Kojussa ei voi yöpyä.
Kolmen hengen Etus tarjoaa monipuoliset kuvausmahdollisuudet sekä sääksien että vesilintujen osalta. Siitä voi kuvata sekä sivuttain että suoraan kohti syöksyviä sääksiä. Vedestä noustuaan sääkset lentävät useimmiten sivuttain kojuun nähden. Sääksille riittää tästä kojusta hyvin n. 300 mm:n objektiivi. Vesilintuja kuvattaessa sopiva linssin polttoväli on 400-600 mm. Etuksen toisessa päädyssä on yksi länteen avautuva kuvausaukko, joka sopii erityisen hyvin lentävien vesilintujen sekä harmaahaikaroiden kuvaamiseen. Keitaalla tullessaan harmaahaikarat kulkevat useimmiten aivan kojun vieritse, jolloin niitä voi päästä kuvaamaan sekä lennossa että rantaheinikossa. Muista Etuksen aukoista kuvaussuunta on pohjoiseen. Etus on varattavissa erikseen joko aamupäivän tai illan ajaksi sekä tarvittaessa koko päiväksi. Siinä ei voi yöpyä.
Halia on kolmen hengen peruskoju, josta kuvataan luoteen suuntaan. Siitä saa kuvattua sekä iskukuvat eri suunnista sekä lentokuvia, kun sääksi nousee kala kynsissään ilmaan veden pärskyessä ympärillä. Toisinaan sääksi poistuu keitaalta lentäen aivan kojun vierestä. Sopiva objektiivi on polttoväliltään 300-500 mm halutusta lopputuloksesta riippuen. Halia on varattavissa erikseen joko aamupäivän tai illan ajaksi sekä tarvittaessa koko päiväksi. Kojussa ei voi yöpyä.
Pandion on suosittu kolmen hengen koju, monet haluavat varata juuri tämän tullessaan uudelleen keitaalle. Se on parhaimmillaan silloin, kun sääkset lähtevät syöksyyn keitaan pohjoisrannan matalista männyistä. Siitä pystyy kuvaamaan hyvin myös länsirannan puista syöksynsä aloittavat sääkset. Myös taivaalla kaartelevat ja sieltä iskevät sääkset näkyvät kojuun hyvin. Objektiivin sopiva polttoväli on 300-400 mm. Kuvaussuunta on luoteeseen. Lisäksi kojussa on yksi matalan kuvakulman aukko. Pandionin erikoisuus on mahdollisuus kuvata kelossa istuvia lintuja hyvältä etäisyydeltä metsäistä taustaa vasten. Pandion on varattavissa erikseen joko aamupäivän tai illan ajaksi sekä tarvittaessa koko päiväksi. Kojussa ei voi yöpyä.
Lutra on todellinen yhden hengen ammattilaiskoju, joka tarjoaa mahdollisuuden kuvata sääksien iskuja ja vesilintuja aivan vedenpinnan tasolta. Matala kuvakulma helpottaa taustan hallintaa ja irrottaa kohteen siitä tehokkaasti. Kuvaussuunta on länteen. Usean kuvausaukon ansiosta voit kuvata yhtä aikaa sekä videota että still-kuvia vaikka kolmella eri kameralla. Kuvausetäisyys on sen verran lyhyt, että 200-300 mm:llä objektiivilla pärjää erinomaisesti. Huomaathan, että Lutra on käytössäsi klo 06-21. Siinä ei siis voi yöpyä.